Blogi

Mobiilisovellukset ja suostuttelu

Mobiilisovellukset sisältävät usein suostuttelu-ominaisuuksia. Ominaisuuksien lisäksi suostuttelussa on otettava huomioon muun muassa konteksti.

Sovelluksen käyttö eri ympäristöissä.

Oletko käyttänyt mobiilisovelluksia motivoimaan esimerkiksi liikkumisen aloittamista tai tiettyyn ruokavalioon siirtymistä? Minä ainakin olen. Olen innostunut liikkumisesta ja oppinut uusista paikoista muun muassa pelaamalla Pokemon GO peliä. Innostavissa ja jollain tavalla koukuttavissa sovelluksissa on useita ominaisuuksia,  jotka auttavat muuttamaan käyttäytymistämme.

  • Pokemon GO motivoi liikkumaan
  • FBF hyvinvointisovellus auttaa ruokavaliossa ja liikkumisessa
  • Sensorointi helpottaa diabeetikon hoitotasapainon seuraamista

Suostutteleva järjestelmien suunnittelu eli Persuasive System Design on jaettu ominaisuuksiltaan neljään eri kategoriaan. Näillä teknologian keinoilla voidaan mennä kohti haluttua lopputulosta. Haluttu lopputulos voi käyttäjällä olla esimerkiksi liikunnan aloittaminen tai parempi terveys. Etenkin terveysteknologiasovelluksissa on paljon tutkimusta taustalla, jos halutaan vaikuttaa vaikkapa diabeetikon hoitotasapainon parantamiseen.

Suostuttelun ominaisuuksia on runsaasti, mutta ominaisuuksia tärkeämpää on tietää ensin taustalla vaikuttavat oletukset (postulaatit*) kuten läpinäkyvyys, vapaaehtoisuus ja käyttäjien osallistaminen. Oletukset kuuluvat eettiseen suunnitteluun, unohtamatta sovelluksen hyödyllisyyttä ja helppokäyttöisyyttä.

Teknologia eri laitteilla.

Suostuttelun konteksti

Suostuttelun kontekstissa on määriteltävä ympäristö ja laitteet. Miten ja missä ympäristössä sovellusta käytetään, kuka sovellusta käyttää ja millaiset asiat ovat käyttäjälle tärkeitä. Millainen on soveltuva teknologia eli millaisilla puhelimilla tai päätelaitteilla sovellusta käytetään. On myös mietittävä kuka on suostuttelija, jotta tehdään oikeita ominaisuuksia haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi. Strategian ja viestin kirkastaminen ennen ominaisuuksien suunnittelua on tärkeää, että ominaisuudet palvelevat hyvin haluttua lopputulosta. Viesti voi olla esimerkiksi liikkumisen ilo uudella tavalla tai uusista paikoista innostuminen.

Esimerkki kontekstista. Aloin pelata Pokemonia kun ystäväni lapset suostuttelivat minua pelaamaan heidän kanssaan. Löysimme ensimmäisen Pokestopin pihamme viereisestä puistosta. Kesä ja päiväaika olivat otollisia pelaamiseen ja ympäristön tutkimiseen uudella tavalla. Viihdyn itse ulkona ja pelaaminen oli yksinkertaista. Avasin peliä alkuvaiheessa usein. 

Käyttöympäristöä on hyvä miettiä käyttäjän päivän kannalta laajasti kaikessa suunnittelussa.

Suostuttelun ominaisuudet

Suostuttelevien järjestelmien suunnittelu voidaan jakaa seuraaviin osiin:

  • Ensisijaisen tehtävän tuki sisältää ominaisuuksia kuten yksinkertaistus, tunnelointi, räätälöinti, personalisointi, monitorointi, simulaatio ja harjoittelu. Useissa liikkumisen sovelluksissa itsensä monitorointi on yleistä, voidaan seurata vaikkapa painoa tai aktiivisuutta.
  • Vuorovaikutuksen tuki pyrkii motivoimaan seuraavilla ominaisuuksilla, kehuminen palkitseminen, muistutukset, ehdotukset, samankaltaisuus, tykkääminen ja sosiaalinen rooli.
  • Uskottavuuden tuki on tärkeää että käyttäjä voi luottaa sovelluksen uskottavuuteen ja asiantuntemukseen.
  • Sosiaalinen tuki kuten kilpailu, vertailu ja oppiminen muilta. Esimerkiksi Pokemonia on mukavaa pelata yhdessä muiden pelaajien kanssa.

Suostutteluominaisuuksien tunteminen auttaa miettimään, missä tilanteissa on hyvä käyttää esimerkiksi muistutuksia. Suostuttelun on tarkoitus olla läpinäkyvää ja hyvin mietityissä sovelluksissa ominaisuudet tukevat haluttuun lopputulokseen pääsemistä.

*postulaatti on tieteessä annettuna oleva väite, oletus

Lähteet:

Oinas-Kukkonen, Harri; Harjumaa, Marja (2018) Persuasive systems design : key issues, process model and system features 1. In: Howlett, M. (Ed.), Mukherjee, I. (Ed.). (2018). Routledge Handbook of Policy Design. (pp. 87-105). New York: Routledge, https://doi.org/10.4324/9781351252928

Räisänen Teppo
http://www.sigchi.fi/sites/sigchi.fi/files/Suostutteleva.pdf

Tutustu palveluihin ja aiempiin projekteihin