Blogi

Visuaalisen suunnittelun työharjoittelu

Sarlotta Jokitalo teki visuaalisen suunnittelun opintoihinsa liittyvän työharjoittelun Tecinspiressa. Hän kertoo blogiartikkelissa, millaisia tehtäviä hän teki harjoittelun aikana ja mitä ne hänelle opettivat.

Olen Sarlotta Jokitalo ja opiskelen Oulun ammattikorkeakoulussa neljättä vuotta medianomiksi visuaalisen suunnittelun linjalla. Aloitin harjoitteluni Tecinspiressa elokuussa 2024. En voinut silloin aavistaa, miten paljon tulisin oppimaan ja kehittymään seuraavien kuukausien aikana.

Graafisen suunnittelun työharjoittelu Tecinspiressa parissa on ollut antoisaa. Olen saanut mahdollisuuden sukeltaa syvälle käyttöliittymäsuunnitteluun ja oppinut valtavasti alasta. Pääsin opettelemaan käyttöliittymäsuunnittelussa minulle uutta ohjelmaa, Figmaa. Olen saanut myös vastuullisia tehtäviä, mikä on ollut erittäin palkitsevaa.

Yksi mukava ja haastava tehtävä on ollut osallistuminen muotoiluspurtteihin, joissa olen pääsin kehittämään ja hiomaan erilaisia käyttöliittymiä. Näissä projekteissa sain olla työpajoissa mukana osana ammattimaista työryhmää, ja sain arvokasta tietoa ja osaamista. On ollut mielenkiintoista olla mukana luomassa toimivia ja käyttäjäystävällisiä ratkaisuja. Tunnen, että Tecinspiressa työpanostani todella arvostetaan, ja se motivoi minua antamaan parastani.

Joulun alla sain mieluisan tehtävän, kun minua pyydettiin suunnittelemaan ja toteuttamaan yrityksen joulutervehdys somekanaviin. Halusin luoda jotain hauskaa, ja päätin tehdä nopeutetun timelapse-videon, jossa loin piirtämällä ja maalaamalla jouluaiheisen teoksen. Videoon liittyi myös pieni twisti, sillä halusin kuvastaa Tecinspiren innovatiivista ja teknologista henkeä. Suunnittelin kuvan, jossa tontut ahkeroivat organisoimassa maailman lasten lahjatoiveita ja lahjojen tekoa. Joulupukki vilkuttaa iloisesti etualalla, kun taustalla tontut pyörivät kiireisinä.

Koska olen aiemmalta koulutukseltani kuva-artesaani, toteutin teoksen perinteisin keinoin: piirsin ja maalasin akvarelleilla, ja viimeistelin työn värikynillä. Kuvasin koko prosessin kameralla ja editoin videon Premierellä. Oli hienoa nähdä, kuinka työni heräsi eloon ja tuo nyt joulumieltä yrityksen somekanavissa.

Erityisen palkitseva hetki oli se, kun joulutervehdystauluni päätettiin lahjoittaa eteenpäin, ja sain itse vaikuttaa lahjoituskohteeseen. Valitsin Oulun SOS-Lapsikylän perhekuntoutuskeskuksen, sillä halusin jakaa iloa ja tukea sitä tarvitseville lapsille ja perheill. Taulun lisäksi Tecinspire lahjoitti perhekuntoutuksessa oleville lapsille pelejä ja kirjoja. Sain itse olla valitsemassa lahjat ja toimittaa ne perille.++

SOS-Lapsikylän perhekuntoutuksessa lapsiperhe muuttaa lapsikylien yhteydessä sijaitseviin kalustettuihin perhekuntoutusasuntoihin. Minulla on itsellänikin kokemusta toimimisesta SOS-Lapsikylän tukiperheenä ja perhehoidon vapaanmahdollistajana, mistä syystä lahjoitus oli erityisen mieluinen.

Työharjoitteluni Tecinspirellä on ollut täynnä oppimista ja arvokkaan kokemuksen kerryttämistä. Yrityksen avoin ja tukeva työyhteisö on tehnyt harjoittelustani hienon kokemuksen, ja olen varma, että tästä harjoittelusta on suuri hyöty tulevaisuuden urallani. Olen kiitollinen kaikista mahdollisuuksista ja uskallan odottaa innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Sarlotta Jokitalo –